Loimu

Loimu on luonnon-, ympäristö- tai metsätieteellisen sekä ruoka-alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden tai sellaista opiskelevien ammattiliitto. Noin puolet jäsenistämme työskentelee yksityisellä sektorilla.

Korkeasti koulutetut jäsenemme työskentelevät hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta avainaloilla, mm. ympäristöntutkimuksessa ja -suojelussa, lääke- ja muun kemianteollisuuden yrityksissä tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä, terveydenhuollossa, ruoan tuotannossa ja elintarvikealalla, metsäteollisuuden ja -talouden aloilla sekä biotalouteen liittyvissä tehtävissä.

Tavoitteenamme on jäsenten hyvinvointi ja menestys. Tervetuloa mukaan!

Kenelle

Loimulainen voi olla esimerkiksi agronomi, biologi, biotieteilijä, kemisti, geologi, limnologi, metsänhoitaja, ympäristötieteilijä, meteorologi, maantieteilijä, ravitsemustieteilijä, tilastotieteilijä, fyysikko tai matemaatikko. Jäsenemme ovat myös esimerkiksi erikoissuunnittelijoita, konsultteja, koordinaattoreita, projektipäällikköjä sekä tutkijoita. Loimulaiset työskentelevät valtavalla määrällä eri tehtävänimikkeitä, niitä löytyy reippaasti yli 1000 erilaista.

Lue lisää: www.loimu.fi

Aiheeseen liittyvää